Biologian tunneilla opiskellaan elävän luonnon saloja. Vaikkapa perinnöllisyydessä opitaan, miten veriryhmä periytyy sukupolvelta toiselle ja miksi saksofonin soittotaito ei periydy. Biologian teemoina ovat järvet, metsät ja itse ihminen sekä evoluutio. Oppitunneilla tehdään harjoitustehtäviä ja laborointitunneilla myös ihan töitäkin. Mikroskooppikin tuppaa tulemaan tutuksi.
Maantiedon opinnoissa tutustutaan maapalloon itseensä ja sen alueista tarkemmin Eurooppaan ja Suomeen. Otetaan selvää, miten ihminen toimii maapallon eri alueilla ja vaikuttaa toiminnallaan ympäristöön. Planeettamme asioista on hyvä olla selvillä, koska nykyinen elintasomme perustuu noin kahden maapallon luonnonvaroihin ja maapalloja on vain yksi. Koulussamme otetaan käyttöön Zero Waste-toimintamalli yhteistyössä kuntamme HINKU-projektin kanssa (hiilineutraali kunta).
Matematiikan tunneilla opit uutta ja kertaat vanhaa laskimella tai ilman. Tarkoituksena on rakentaa perustyövälineita tulevia opintoja varten. Matematiikka on arkipäivän ongelmien ratkaisua. Se on tieteellisen kehityksen ja uuden teknologian perusta.
Miten syntyy uusia aineita ja miksi? Kemian tunneilla kokeillaan, havainnoidaan ja opitaan laboratoriotyöskentelyn perusasioita. Kemian osaaminen on tärkeää jokapäiväisessä elämässä, tutkimuksessa, teollisuudessa ja yhteiskunnassa.
Tervetuloa myös tutustumaan aineiden ja maailmankaikkeuden perusrakenteisiin sekä ilmiöihin. Fysiikan tunnit kuluvat kokeellisen toiminnan ja tutkimuksen parissa. Matematiikka apuvälineenä laskemme muun muassa nopeuksia, voimia ja energian määrää. Perehdymme esimerkiksi liikenneturvallisuuteen sekä fysiikan uusiin ja vanhoihin sovelluksiin.