Taitoja tekemällä

Yhteiskoulussa jokainen osaa! Taitoaineet rohkaisevat tekemään ja menemään, omaan tahtiin, omaan tyyliin. Käytävillä leijailevat ruoan tuoksut, oppilaiden yllä komeilevat itse suunnitellut hupparit  tai teknisen luokasta kuuluva naputus kertovat kädentaitojen opiskelusta. Kädentaitojen opiskelu kasvattaa tekemällä oppimisen kautta luovuutta, oman toiminnan suunnittelua ja aktiivisuutta tavoitteen saavuttamiseksi. Hyviä kädentaitoja tarvitaan myös monissa ammateissa. Sitä mukaa kun taidot lisääntyvät, kasvaa luottamus omaan tekemiseen.

picmonkey-collagekoksa

Kotitaloustunneilla valmistetaan erilaisia ruokia ja leivonnaisia niin arkeen kuin juhlaankin, suunnitellaan ja toteutetaan omia aterioita,  opitaan huolehtimaan keittiön siisteydestä sekä puhutaan ihmisen ravitsemuksesta. Kotitaloustunneilla opittuja taitoja tarvitset  omassa elämässä jo nyt, mutta yhtä lailla aikuisena omassa kodissa. Seitsemännen luokan yhteisten tuntien jälkeen kotitaloutta voi opiskella monilla valinnaisilla kursseilla. Kotitalouden kuulumisia voit seurata myös Taiturit-blogista.

picmonkey-collage

Teknisen työn tunnit painottuvat puu- ja metallitöihin. Yläkoulun tunneilla opitaankin käyttämään puun- ja metallintyöstöön liittyviä koneita aiempaa enemmän. Työturvallisuutta opiskellaan erikseen ja siitä tulee luonteva osa kaikkea toimintaa. Teknisen työn tunneilla tutuksi tulee koko työprosessi: omien töiden suunnittelu, valmistus ja arviointi. Valinnaisilla kursseilla on mahdollisuus valita oman harrastuneisuuden ja kiinnostuksen mukaisia hankkeita ja usein päästäänkin erikoistekniikoiden (elektroniikka, metallisorvaus, erikoismaalaus) pariin.

picmonkey-collage

Tekstiilitöissä pääset itse ompelemaan yläosan vaatteen, collegehupparin. Työssä tulevat tutuiksi vaatteenvalmistuksen perusteet ja ompelukoneen ja saumurin käyttö. Toisena työnä tehdään ryijytossut. Tekstiilitöissä tekemisen ilolla on suuri merkitys. Tässä iso asia on, että jokainen suunnittelee oman työnsä itse. Valinnaisilla kursseilla on mahdollisuus syventää ja laajentaa jo opittuja asioita ja oppia uusia, itseä kiinnostavia osa-alueita.